Hevonpellon pienellä sipoolaisella tilalla on pieni joukko meille rakkaita eläimiä.
Pallofanaatikko Poju on iloinen perhoskoiraherra. Kun saapuu Hevonpeltoon, saat haukut. Seuraavaksi tuodaan paikalle pallo, jota sitten odotetaan heitettäväksi. Mikäs sen mukavampi kuin limainen pallo? Jos paikalla on paljon porukkaa, Poju valitsee sen ”heikoimman lenkin” ja vie pallo hänelle. Heittäjä uupuu varmasti aiemmin kuin Poju.
Aasit Molly ja Uffe ovat näkyvässä ja usein myös kuuluvassa osassa Hevonpellon tilaa. Molly hihkuu innostuneesti, mutta Uffen huutoa kuulee kauemmaskin. On kuin aasilla olisi palkeet, joista lähtee sangen kuuluva ääni. Uffe huutaa yleensä pieneksi vinkiksi siitä, että on kiva nähdä tai vielä useammin siitä, että olisi kyllä kiva saada lisää ruokaa. Mikään tuskanhuuto ei ainakaan meillä aasin huuto ole. Onneksi Hevonpellon tila ei kuitenkaan sijaitse taajamassa…
Nasu on Hevonpellon seniori. Tämä kissa on Herrasväki Kotkotin ensimmäinen yhteinen eläin. Nasu on erityisesti Herra Kotkotin suosikki. Talvisin Nasu makoilee sisällä ja käy vain kurkistamassa sisällä. Kesällä ja syksyllä sitten viipotetaan tallinylisillä ja pihapiirissä hiirijahdissa senkin edestä.
Hemppa eli Hemingway on alunperin nuoremman poikani kissa. Pojan muutettua kerrostaloon opintojen perässä, jäi tämä kova hiirimetsästäjä Hevonpeltoon. Hempasta ei taitaisi oikein olla kerrostaloasukkaaksi. Hemppa on aika erikoinen kissa. Sillä on varpaita tavallista kissaa enemmän ja sen käynti voi näyttää vähän sellaiselta, että se ontuisi, Hemppa söi meille tullessaan vain kalaa ja oli hyvin heikko oksennellen ruokansa. Onneksi saimme kissan syömään myös lihaa ja kissa voimistuikin. Edelleenkään mitkään perinteiset kissanruuat ei tälle kisulle kelpaa. Hemppa on muutenkin semmoinen on/off-tyyppi. Kissa voi maata tuolissa välittämättä pölynimurista tai yhtään mistään mitään. Sitten se toisaalta voi olla hyvinkin seurankipeä ja kiusata riehumisellaan Nasua.
Kukko Jukka Poika viettää tilamme kanalassa rouviensa kanssa mukavia päiviä. Jukka Pojan olemme saaneet asiakkailtamme. Edellinen kukkomme Jetro Roosterin jouduimme päästämään ikiuneen, kun hän ryhtyi ihan liian päällekäyväksi. Kanaset munivat vielä ihan mukavasti eikä meillä ole pulaa kanamunista. Munia emme saa myydä, koska syötämme kanoille ylijäävää ruokaamme.
Puput Saga /musta) ja Elvis (vaalean läiskikäs) tulivat meille naapuritilalta. Valitettavasti vitivalkoinen kanimme (edellisten lapsonen) menehtyi kaneille tyypilliseen suolisto-ongelmaan.
Luppakorva kani Nella on uusin eläimemme vaikka sillä onkin kaniksi paljon ikää (yli 6 v). Nella tuli mukavasta perheestä meille, kun Nellan kaveri oli menehtynyt. Nellalle haluttiin seuraa ja mukavat olot. Nella viihtyy Hevonpellossa oikein hyvin, mutta siitä ei ole tullut kaveri toisten kaniemme kanssa. Tällä hetkellä Nellan seurana asuukin kana. Tämä kana ei suostu olemaan enää toisten kanojen kanssa ja Nellan kanssa yhteiselo tuntuu toimivan.
Aiemmin tilalla asui hevosia, mutta niistä olemme luopuneet. Erityisesti sydäntäni lähellä oli suomenhevonen nimeltä Ripa. Ripa on menehtynyt loppuvuodesta 2017 uudessa kodissaan. Haikeudella muistelen Ripaa edelleen. Ripa oli maailman ihanin suomenhevonen. Täysin maastovarma luottohevonen, joka sopi minulle todella hyvin. Oma polveni ei vaan valitettavasti enää kestänyt ratsastusta.
Ensimmäinen hevoseni oli sisareni kanssa yhdessä omistamamme puoliveriratsu Palas. Muita hevosia perheessä on ollut Lenita (shettis on ollut jo vuosikymmeniä muualla ylläpidossa), Tetta (leasingheppa), Quite Easy, Tähti-Veetu ja issikka Djakni.
Kuvassa rakas Ripa.