Surua ja iloa viikkonloppuna

Olen alkuvuodesta alkaen saanut elää varsinaista luksuselämää. Mulla on nimittäin ollut vapaita viikonloppuja, kun putiikki on ollut talvitauolla. Normaalistihan mun viikonloppu on tosi kiireinen. Lauantaisin hoitelen tuhatta ja sataa asiaa, kun on muka vapaata. Kaikki omat hommat kerääntyy siihen. Sitten sunnuntaisin on putiikki avoinna. Putiikki on avoinna vain klo 12-16, mutta aika paljon hommaa siihenkin … Lue lisää

Hevonpellon tila

  Olen asunut aiemminkin maalla useampaan otteeseen, joten mitenkään uusi asia ei minulle maaseudulla asuminen ole. Kun tapasin nykyisen mieheni, asuin jo maalla. Yhdessä asuimme kuitenkin aluksi Helsingin Paloheinässä. Minä en vaan oikein tottunut. Liikenteen meteli häiritsi, vaikka moni pitääkin Paloheinää ihan kivana asuinseutuna. Mieheni ei meinanut saada minua pois mökiltämme syksyllä. Olen toki asunut … Lue lisää

Miksi Kotkotin kotona?

Olen kirjoittanut vuosien varrella monenlaisia blogeja, mutta omasta henkilökohtaisesta elämästäni en ole kovin paljon kirjoitellut. Enkä nytkään aio avata ihan koko elämääni tänne blogiin. Olen kuitenkin huomannut, että asuminen maalla eläinlauman kanssa kiinnostaa ihmisiä. Elämäni putiikinpitäjänä tuntuu myös kiinnostavan. Kun katselin henkilökohtaisesta Facebook-profiilistani mistä ihmiset pitävät, huomasin, että aika hassusti ihmiset on tykänneet tämmöisen vanhan … Lue lisää